Elokuvateatteri

Kino-Huovi on hyvä paikka järjestää erilainen ja mieleenpainuva yksityistilaisuus, elokuvateatteristamme kuoriutuu hieno juhlatila.

Elokuvateatteri Kino-Huovi on idyllinen paikka rentoutumiselle elokuvien parissa yksin, parin kanssa tai koko perheen voimin. Teatterissa on 158 istumapaikkaa ja kuvan- ja äänentoisto on täysin modernisoitu. Katso näytökset sivulta vaihtuva elokuvatarjonta sekä lisätietoja historiallisen teatterimme vaiheista!

Yksityistilaisuus

Elokuvateatterin tilat tarjoavat mahdollisuuden hieman erilaisempaan juhlaympäristöön, esimerkiksi hää- tai syntymäpäiväjuhlaan elokuvateemalla. Kino-Huovi on upea ja erilainen juhlatila, jossa voit järjestää juhlien lisäksi erilaisia edustus- ja kokoustilaisuuksia. Tilaisuuksia järjestettäessä meillä toimivat C-oikeudet. Kino-Huovi on ominaisuuksiltaan hyvä kokoustila, meillä on hyvät äänen- ja kuvantoistolaitteistot.

Tiloja on vuokrattu mm. jääkiekon MM-kisojen aikoihin, jolloin valkokankaalta on katsottu jääkiekkoa. Tiloissa on ollut päätähuimaava tunnelma!

Teatterin historiaa

Teatterirakennus on valmistunut vuonna 1944 ja on koko historiansa ajan toiminut teatterina. Aluksi sitä pyöritti Satakuva Oy, vuoteen 1976. Oltuaan vajaat kaksi vuotta suljettuna Matti Hautala vuokrasi teatterin ja parin vuoden kuluttua osti Satakuva Oy:n itselleen ja siitä lähtien Kino-Huovi on toiminut omassa rakennuksessa, omalla tontilla.

Nyt Hautala on toiminut yrittäjänä Kino-Huovissa  40 vuotta. Vuoden 2011 lopussa teatteri digitalisoitiin, filmiprojektorit korvattiin digitaaliprojektorilla.  2000-luvun taitteessa äänentoistolaitteisto uusittiin, aula uudistettiin ja laajennettiin, ulkosivu uusittiin ja WC-tilat remontoitiin. Vuonna 2018 penkit ja valkokangas uusittiin ja tehtiin pientä "pintaremonttia".

Kino-Huovi on tunnelmallinen ja aito vuonna 1944 perustettu elokuvateatteri Satakunnan sydämessä Harjavallassa. Elokuvateatteri on 158 paikkainen ja sitä on paranneltu ja modernisoitu muutamaan otteeseen. Elokuva on elämys ja se on sitä vielä enemmän nostalgisessa teatterissa. Elokuva vaihtuu viikoittain tai kuukausittain, joten tarjontaa päivitetään koko ajan.